Business Finland on Suomen valtion omistama julkisrahoitteinen toimija, joka tarjoaa yrityksille ja tutkimuslaitoksille muun muassa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluja. Business Finland myöntää Nuoret Innovatiiviset Yritykset (NIY) -rahoitusta lupaavimmille alle 5-vuotiaille startup-yrityksille, jotka uskottavasti tavoittelevat liiketoiminnan nopeaa kansainvälistä kasvua. NIY-rahoitusta on myönnetty vuosittain noin 40-50 yritykselle ja SaaShop Oy on nyt yksi valituista.
“Nuoret Innovatiiviset Yritykset (NIY) -rahoitus on tarkoitettu erityisesti kiihdyttämään innovatiivisten ja räjähtävän kasvun kynnyksellä olevien start-upien myyntiä, markkinointia ja kansainvälistymistä. Business Finland myöntää NIY-rahoitusta vain hyvin valikoidulle joukolle asiakasyrityksiämme. Mielestäni SaaShop Oy:ssä yhdistyvät nopeassa kasvussa tarvittavat kyvykkyydet, vahvat liiketoiminnalliset näytöt sekä kunnianhimoinen kasvustrategia”, Jani Jokitalo Business Finlandilta kertoo perusteita rahoituksen myöntämiselle.
Business Finlandin tuen avulla matka Yhdysvaltojen markkinoille saa vauhtia
Business Finlandilla arvostettiin yrityksemme rohkeutta hypätä kansainvälisille markkinoille jo alkuvaiheessa:
“SaaShop Oy:n liiketoiminnan innovatiivisuus perustuu erityisesti alustatalouden liiketoimintamalliin sekä yrityksen poikkeukselliseen liiketoimintastrategiaan. Strategiaa toteuttaa kyvykäs ja monipuolinen tiimi, jota tukee kokenut hallitus, joiden kummankaan merkitystä kasvuyritykselle ei voi liikaa korostaa. Yritys on lisäksi lähtenyt rohkeasti toteuttamaan skaalautuvan kasvun strategiaansa suuntaamalla jo varhain USA:n markkinoille.”
Business Finlandin rahoituksen myötä voimme laajentaa toimintaamme Yhdysvalloissa ja kasvaa kansainvälisesti. Tavoitteemme ovat korkealla, ja Business Finlandilta saatu tuki mahdollistaa sekä totta kai myös vauhdittaa matkaa kohti seuraavaa maalia.
“SaaShop Oy:llä on kaikki mahdollisuudet tulla yhdeksi SaaS-liiketoiminnan suomalaiseksi menestystarinaksi. SaaShop Oy on hieno esimerkki yrityksestä, joka on kehittänyt toimintaansa systemaattisesti ja jolla on samalla riittävää rohkeutta kasvaa isoksi. Suomen näkökulmasta SaaShop Oy tarjoaa myös erinomaisen kanavan kotimaisen ohjelmisto-osaamisen tarjoamiseksi maailmalle.”
“Tämä upea saavutus ei olisi ollut mahdollista ilman upeita työntekijöitämme, jotka ovat sitoutuneet kohti yhteistä tavoitetta. Haluamme kiittää Business Finlandia heidän tuestaan”, SaaShop Oy:n toimitusjohtaja Kaj Seeste kiittää.