yrityksille suunnatun SaaS-tuotteiden markkinapaikan kehitystyö jatkuu voimakkaana
SaaShop Oy, joka toimii Suomessa markkinointitoiminimellä Ohjelmistoja.fi, tarjoaa yrittäjille innovatiivisen markkinapaikkaratkaisun, josta he pystyvät hankkimaan vaivattomasti kaikki tarvitsemansa ohjelmistot. SaaShopin valikoimaan on koottu huolella korkealaatuisia liiketoimintaohjelmistoja, jotka sopivat erityisesti pk-yrityksille. Seuraavina vaiheina SaaShopin toiminnassa ovat itsepalveluportaalin kehittäminen ja laajentuminen kansainvälisille markkinoille.
SaaShop Oy keräsi kasaan puolen miljoonan seed-rahoituskierroksen. Rahoituksen avulla kehitetään itsepalveluportaalia sekä toteutetaan yrityksen kansainvälistä visiota viedä SaaS-yritysten tuotteille tarkoitettu markkinapaikka myös Yhdysvaltoihin.
– Haluamme jatkaa voimakasta kasvua ja nyt se on mahdollista. Viime vuonna teimme puolen miljoonan liikevaihdon ja tällä hetkellä olemme jo yli miljoonan tahdissa. Olemme avoin markkinapaikka kaikille hyville ja laadukkaille SaaS-periaatteella toimiville ohjelmistoille, ja näille kanava Yhdysvaltojen markkinoille, kertoo Kaj Seeste, SaaShopin toinen perustaja.
Pk-yrityksille ohjelmisto-ostojen keskittäminen tuo selkeitä, rahanarvoisia etuja: kun ohjelmistot hankitaan yhdestä paikasta ja yhdelle laskulle, lisenssien määrää on helpompi hahmottaa ja hallinnoida, yritykselle ei tule turhia kustannuksia lukuisten eri laskujen käsittelystä, ja uusien hyödyllisten ohjelmistojen löytäminen ja tilaaminen sujuu helposti.
Mukaan on lähtenyt joukko uusia enkelisijoittajia: Juha Koskinen, Kari Salmu, Mikko Pirinen, Pekka Koponen, Robin Pulkkinen, Henry Liukko-Sipi, Markus Venäläinen, Fernando Herrera sekä Dan Karlsson. Lisäksi sijoittajiin kuuluvat yrityksen nykyinen hallituksen puheenjohtaja Lasse Räty sekä perustajat Tapio Talvisalo ja Kaj Seeste.
Sijoittajia houkutteli mukaan erityisesti SaaShopin vahva kansainvälinen kasvupotentiaali ja yrityksestä löytyvä kovan luokan osaaminen.
– SaaShop on täysin uudenlainen ratkaisu B2B-liiketoimintaohjelmistojen markkinapaikaksi, mikä avaa valtavat mahdollisuudet kovalle globaalille kasvulle. Tämä potentiaali yhdistettynä vahvoilla näytöillä varustettuun henkilökuntaan sai minut lähtemään mukaan sijoittajana ja neuvonantajana tähän mielenkiintoiseen haasteeseen. Uskon oman pitkän kansainvälisen teknologia- ja rahoitustaustani tukevan yrityksen ponnisteluja kohti kansainvälistä menestystä, kiteyttää Robin Pulkkinen, Revenio Group Oyj:n talousjohtaja.
Kari Salmu, teknologiaintoilija ja kokenut ICT johtaja, on samoilla linjoilla:
– Lähdin mukaan sijoittamaan SaaShopiin, koska näen yhtiön markkinapaikassa valtavan potentiaalin kansainvälisillä markkinoilla. Lisäksi kiinnostuin mahdollisuudesta osallistua SaaShopin kehittämiseen hallitustyöskentelyn kautta. Uskon myös kykyyni tuoda yritykselle asiakasnäkökulmaa muun muassa itsepalveluportaalin kehitykseen.
Yksityisten sijoittajien lisäksi rahoitus koostuu Business Finlandin myöntämästä tuotekehityslainasta, joka on suunnattu itsepalveluportaalin kehittämiseen.
– Arvostamme suuresti Business Finlandin osoittamaa uskoa yritykseemme sekä sen tarjoamaa taloudellista tukea ei vain meille, vaan koko Suomen SaaS-yritysmaailmalle. Business Finland tekee tärkeällä toiminnallaan mahdolliseksi kotimaisten innovaatioiden jatkuvan kehityksen, toteaa Tapio Talvisalo, SaaShopin toinen perustaja.