Suomalainen startup-yritys SaaShop Oy varmisti yli 400.000€ pre-seed rahoituskierroksen, jonka turvin yhtiö lähtee kehittämään kansainvälistä SaaS-tuotteiden markkinapaikkaa. Rahoitus käytetään markkinapaikan API-rajapintojen luomiseen. Palveluun liittyminen rajapintojen kautta on SaaS-yhtiöille helppoa ja ilmaista. Yhtiön markkinapaikka tulee olemaan monille suomalaisille softafirmoille kiihdytyskaista kansainvälisille markkinoille.

Syksyllä 2018 perustettu yhtiö aloitti markkinapaikan pilotoinnin Suomessa Ohjelmistoja.fi-nimellä ja tavoitteena on ollut rakentaa ensin verkkomyynnin prosessit, taustajärjestelmät ja alustava tarjonta kuntoon. Markkinapaikkaan on saatu myyntiin jo lähes 50 kotimaista ja kansainvälistä SaaS-yhtiötä, mm. Nexetic, Causalytics, Dropbox ja Callpage. Myyntikärjessä on ollut virolaisen Pipedriven CRM-ohjelmisto.

SaaShop tarjoaa ponnahdusalustan kansainväliseen myyntiin

SaaS-periaatteella toimivat ohjelmistot ovat vakiinnuttaneet paikkansa yritysten työkaluina. Tunnettuja SaaS-ohjelmistoja ovat esimerkiksi Office365, Gsuite ja Pipedrive. Globaalisti maailmassa arvioidaan olevan yli 10.000 erilaista SaaS-ohjelmistoa, joista suurin osa on vain kansallisella tasolla tunnettuja. Globaaleille markkinoille siirtyminen on haastavaa, sillä pienemmille SaaS-yhtiöille panostukset oman verkossa tapahtuvan myynnin käynnistämiseen ovat usein liian isoja, ja se hidastaa kansainvälistymistä ja vähentää kilpailukykyä. Tässä kohtaa SaaShop tulee apuun.

–Haluamme tarjota pienemmille eri maiden nouseville tähdille ponnahdusalustan kansainväliseen myyntiin. SaaShop Oy:n markkinapaikassa ohjelmistoyhtiö voi aloittaa verkossa myymisen ilman kustannuksia ja maksaa vain toteutuneista kaupoista, täsmentää Kaj Seeste, yhtiön toinen perustajajäsen.

–Olen viimeiset viisi vuotta tehnyt paljon töitä SaaS-yhtiöiden parissa yrittäjänä ja sijoittajana ja tiedän, että kansainvälistyminen ja verkkomyynti ovat yhtiöille iso haaste. Uskon, että palvelumme avulla voimme auttaa pieniä yhtiötä pääsemään paremmin näkyviin ja haastamaan alan isoja toimijoita, sanoo yhtiön kehitystoiminnasta vastaava Tapio Talvisalo.

400.000€ Pre-seed rahoituskierros API-rajapintojen kehittämiseen

Yhtiön kehitysponnisteluja rahoittamaan ryhtyi Business Finlandin lisäksi yksityisiä enkelisijoittajia. Rahoituksella rakennetaan avoimia API-rajapintoja, jotka mahdollistavat SaaS-yhtiöille helpon tavan liittyä markkinapaikkaan ja hyödyntää sen tarjoamia palveluita kasvun ja kansainvälistymisen tukemiseksi.

–Yhtiön alkuvaiheen kasvuluvut yllättivät, ja erityisesti nopeasti kehittynyt Pipedrive -tuotteen myynti herätti kiinnostuksen sijoittaa. CRM-järjestelmien parissa pitkään työskennelleenä tiedän, että 20 uutta asiakasta kvartaalissa on kova tulos CRM-markkinassa, kertoo sijoittajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi ryhtynyt Lasse Räty.

Tavoitteena palvelun julkaisu Yhdysvalloissa 2020

Yhtiön suunnitelmana on kasvattaa tarjontaa ja rakentaa markkinapaikan prosessit kuntoon toteutuneen rahoituskierroksen turvin. Tämän jälkeen palvelu on tarkoitus siirtää Yhdysvaltoihin. Siellä sijaitsevat merkittävimpien SaaS-yhtiöiden pääkonttorit ja laaja yhtenäinen asiakaspotentiaali, eli n. 3 miljoonaa PK-yritystä, jotka käyttävät SaaS-ohjelmistoja. Samalla yhtiö aikoo viedä kymmenet suomalaiset SaaS-yhtiöt uusille markkinoille.

Apua ohjelmistojen valintaan, hankintaan ja käyttöönottoon

Autamme sinua valitsemaan ja ottamaan käyttöön yrityksellenne sopivimmat ohjelmistot